Auto-Bon: Pudottaa yhteistyössä päämiehensä Stellantisin kanssa sähköautojen hinnat luokkaa alemmaksi
Auto-Bon pudottaa yhteistyössä päämiehensä Stellantisin kanssa sähköautojen hinnat uudelle tasolle, luokkaa alemmaksi. Tavoitteena on tarjota yhä useammalle autoilijalle mahdollisuus hankkia eurooppalainen sähköauto kohtuuhintaan.
Tähän saakka sähköautoja ovat hankkineet lähinnä korkeamman maksukyvyn omaavat asiakkaat ja yritysautoilijat. Lisäksi päätöstä sähköautoon siirtymisestä on vauhdittanut valtion tuki sen hankintaan.
Niinpä sähköautojen keskihinta on ollut lähes kaksinkertainen polttomoottorisiin verrattuna.
Markkinat ovat muuttumassa, kun yhä suurempi osa autoilijoista harkitsee sähköauton hankintaa. Se tarkoittaa lähitulevaisuudessa paljon nykyistä merkittävämpiä myyntimääriä. Oston esteenä on ollut sähköautojen korkeampi hinta vastaavaan polttomoottoriseen malliin verrattuna.
Auto-Bonin toimitusjohtaja Markus Vuolle kuvailee yhtiön uutta sähköautojen hinnoittelua:
”Haluamme nousta laajalla valikoimallamme ykköseksi Suomen sähköautomarkkinoilla. Paras tie siihen ovat asiakasystävälliset hinnat, joihin siirrymme nyt yhdellä askeleella. Samalla hinnan ero sähkö- ja polttomoottorisen välillä jää niin pieneksi, että sähköauto on aidosti vaihtoehto yhä useammalle uuden auton ostajalle.”
Auto-Bon kantaa vastuunsa
Auto-Bon on kerännyt yhteisen sateenvarjon alle kaikki Stellantis-konsernin merkit. Yhteistyössä päämiehen kanssa jatketaan uusien Citroën ë-C3:n ja Peugeot E 3008:n kanssa aloitettua sähköautojen uuden aikakauden hinnoittelua, joka laajennetaan nyt kattamaan useita automerkkejä.
Vastuullisena ympäristön huomioon ottavana maahantuojana Auto-Bonille on tärkeää, että sähköauto on realistinen vaihtoehto jokaiselle autoilijalle. Lisäksi halutaan tarjota järkevästi hinnoiteltu eurooppalainen sähköauto.
Auto-Bonin tarjoamissa sähköautoissa voidaan puhua lähituotannosta, kun niitä verrataan Kaukoidässä valmistettuihin autoihin. Valmistuspaikalla on suuri merkitys, kun puhutaan kokonaispäästöistä ja otetaan huomioon pitkän kuljetusmatkan aiheuttamat päästöt.
Yksi sähköautojen haasteista on saada asiakkaat ymmärtämään, ettei yhden mahdollisen pitkän matkan takia kannata hankkia autoa, jossa on energiasisällöltään erittäin suuri akusto.
Trendi onkin menossa siihen, että asiakkaat ostavat sähköauton, jonka toimintamatka on riittävä.
Silloin ei kuljeteta mukana jatkuvasti painavaa, energiaa jo sen takia kuluttavaa akustoa, jonka valmistukseen on tarvittu suuri määrä harvinaisia mineraaleja.
Karrikoiden tilanne on sama kuin polttomoottorisessa henkilöautossa olisi 80-100 litran polttoainesäiliö aina vähintään puolillaan vain sen takia, että voidaan lähteä pitkälle matkalle yli 500 kilometrin päähän.
Suuri akusto kasvattaa auton omamassaa, mikä heikentää ajo-ominaisuuksia ja mukavuutta. Lisäksi kaikki auton komponentit on rakennettava vahvemmiksi eli kalliimmiksi. Renkaat kuluvat suuren omamassan takia nopeammin ja autot kuluttavat myös teitä kevyitä enemmän.
Sähköautojen hinnat luokkaa alemmaksi
Auto-Bon edustaa Suomessa yhdeksää Stellantisin automerkkiä, joista kaikki tällä hetkellä Suomeen tuotavat henkilöautot Alfa Romeota ja DS:ää lukuun ottamatta ovat mukana sähköautojen uudessa hinnoittelussa.
Italialaisen urheilullisen Alfa Romeon osalta asia on sikälikin ymmärrettävä, että sen ensimmäinen sähköauto, uusi Junior on vasta tulossa myyntiin myöhemmin tänä vuonna.
Citroën
Edustaa Auto-Bonin valikoimassa ranskalaista mukavuutta, mikä on ollut merkin vahvuus jo vuosikymmenten ajan. Citroën otti ikään kuin varaslähdön uuteen hinnoitteluun, kun tammikuussa aloitettiin täysin uuden ë-C3:n ennakkomyynti. Se on 24 990 euron hinnallaan Suomen halvin sähköauto.
Citroën ë-C3.
Stellantis
Maaliskuussa tulivat myyntiin uudet Flow-versiot ë-C4 ja ë-C4X -mallisarjoihin, joiden hinnat lähtevät 34 390 ja 35 390 eurosta. Mukavuutta korostavat mallit tarjoavat keskiluokan tilat ja ominaisuudet sähköautoissa luokkaa pienemmän auton hinnalla.
Fiat
Fiat 600.
Stellantis
Korostaa italialaisuutta, persoonallisuutta ja elämästä nauttimista – La Dolce Vita. Parhaimmin se tulee esiin uudessa Fiat 600e:ssä, jota tuodaan Suomeen vain täydellisimmällä La Prima Edizione -varustelulla. Vakiovarusteisiin kuuluvat muun muassa sähkösäätöinen hierontatoiminnolla varustettu kuljettajan istuin ja sähkötoiminen takaluukku. Fiat 600e:n uusi hinta on 38 990 euroa, joten ero vastaavaan kevythybridiin jää noin 5 000 euroon.
Jeep
Jeep Avenger 1st Edition.
Stellantis
On yhtä kuin aito maasturi, ja tuo henki on kaikissa sen valmistamissa autoissa. Myös Vuoden Autoksi Euroopassa 2023 valitussa Jeep Avengerissa on vahvasti mukana merkin DNA tehden siitä B-SUV-luokan kyvykkäimmän auton. Yhtiön yli 80 vuoden historia tuodaan oivallisesti esiin sähkömoottorisessa Avengerissa, jonka saa jatkossa halvimmillaan 38 990 eurolla.
Opel
On moderni saksalainen, joka on suunniteltu ennen kaikkea merkin kotimaahan. Kun ajo-ominaisuudet sopivat autobahn-moottoriteiden suurille nopeuksille, ovat ne taatusti mainiot Suomen olosuhteissa. Opel on panostanut vahvasti ajajan hyvinvointiin, minkä takia kaikissa Astra Electriceissä on vakiona selälle erinomaisen tuen antava kuljettajan AGR-istuin.
Opelilla on jo tällä hetkellä myynnissä kolmea sähkömoottorista mallia. Niistä uusilla hinnoilla Corsa Electricin saa 33 990 eurolla ja Mokka Electricin hinta on halvimmillaan 38 990 euroa.
Opel Corsa.
Stellantis
Uuden Opel Astra Electricin uskotaan lyövän etenkin Sports Tourerina vahvasti kiilaa työsuhdeautojen markkinoille, kun tilavan farmariauton hinta on ainoastaan 41 390 euroa. Vaihtoehtona on myös viisiovinen Opel Astra Electric, jonka hinnat lähtevät 39 390 eurosta.
Opelilta on tulossa tänä vuonna vielä kaksi uutta sähköautomallia, Opel Frontera ja Opel Grandland, jotka nekin hinnoitellaan samalla tavalla erinomaisesti markkinoille sopiviksi.
Peugeot
On omassa sarjassaan i-Cockpit-ohjaamollaan, jota on jatkuvasti kehitetty etevämmäksi. Sen ajatuksena on, ettei ajajan tarvitse irrottaa katsettaan tiestä mittaristoa vilkaistessaan. Lisäksi tavallista kompaktimpaa ohjauspyörää on näppärä käännellä. Peugeot erottuu kilpailijoista myös konkreettisesti pirteänä, sillä kaikkiin mallisarjoihin on valittu veloituksettomaksi väriksi jotain massasta poikkeavaa ja raikkaan kirkasta.
Peugeot E-208:ssa, jonka uusi alkaen hinta on 34 990 euroa, ilmaisena värinä on Agueda Yellow. Kompakti katumaasturi E-2008 (38 990 euroa) on lähtökohtaisesti Selenium Grey -värinen.
Peugeot E-208.
Auto-Bon
Luokkaa ylempänä on Peugeot E-308 SW, jonka saa ilman lisähintaa Avatar Blue -sinisenä hintaan 42 590 euroa.
Täysin uuden Peugeot E-3008:n ennakkomyynti alkoi jo joulukuussa 2023 nykyisellä uudella alhaisemmalla hintatasolla, kun yli 520 kilometrin omaavan hyvin varustellun katumaasturin hinnat lähtevät 49 390 eurosta.
Pian ennakkomyyntiin tuleva, vielä kookkaampi Peugeot E-5008 hinnoitellaan samalla tyylillä erittäin kilpailukykyiseksi.
Auto-Bon-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
Tesla: Tuo Cyber Odyssey -kiertueen Euroopan markkinoille
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
Auto-Bon: Pudottaa yhteistyössä päämiehensä Stellantisin kanssa sähköautojen hinnat luokkaa alemmaksi
Uusi Opel Grandland SUV: Saatavilla kaikilla sähköistetyillä voimalinjoilla
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Uusi Alfa Romeo Junior: Kompakti ja urheilullinen katumaasturi saapuu Suomeen loppuvuodesta 2024
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
Koeajossa BMW 330e xDrive Touring M Sport: Urheiluhumua
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
Koeajossa BMW 330e xDrive Touring M Sport: Urheiluhumua
Koeajossa Škoda Enyaq Coupé RS 80 iV: Ensimmäinen laatuaan
Koeajossa Renault Arkana E-Tech Full Hybrid 145 E-Tech Engineered: Terävä täyshybridi
Koeajossa BMW i4 eDrive40 Charged Plus: Kuljettajan mielitietty
Koeajossa DS 7 E-Tense 360 4x4 Plug-in Hybrid Opera Business A: Huomattavat valot
Koeajossa Jeep Compass PHEV 4xe 240 hv Trailhawk: Haukkana kadulla
Koeajossa BMW 2-sarjan Active Tourer: Jalokivi perheautoksi
Koeajossa Volkswagen Arteon Shooting Brake R-Line 1.4 TSI eHybrid: Tyyliä ja muotoa
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Virtaohjattu kuulokevahvistin
Cambridge Audion klassikko päivittyy
Vienna Acousticsin striimaava aktiivikaiutin
Epokselta lattiakaiutin
Kevään tärkein hifi-tapahtuma Suomessa
TADin uusi referenssiesivahvistin
Monitorikaiutin pieniwattisille putkivahvistimille
OePhi Tanskasta
Dynaaminen dipolikaiutin Kanadasta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
Tesla: Tuo Cyber Odyssey -kiertueen Euroopan markkinoille
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
Auto-Bon: Pudottaa yhteistyössä päämiehensä Stellantisin kanssa sähköautojen hinnat luokkaa alemmaksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
Koeajossa BMW 330e xDrive Touring M Sport: Urheiluhumua
Koeajossa Škoda Enyaq Coupé RS 80 iV: Ensimmäinen laatuaan
Koeajossa Renault Arkana E-Tech Full Hybrid 145 E-Tech Engineered: Terävä täyshybridi
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
Tesla: Tuo Cyber Odyssey -kiertueen Euroopan markkinoille
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
Auto-Bon: Pudottaa yhteistyössä päämiehensä Stellantisin kanssa sähköautojen hinnat luokkaa alemmaksi
Uusi Opel Grandland SUV: Saatavilla kaikilla sähköistetyillä voimalinjoilla
Uusi Alfa Romeo Junior: Kompakti ja urheilullinen katumaasturi saapuu Suomeen loppuvuodesta 2024
Citroën C3 Aircross: Tässä ensimmäiset kuvat kesällä 2024 esiteltävästä katumaasturista
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Ford Mustang täyttää tänään 60 vuotta: Eurooppaan tulossa uusia Mustang-malleja ja tilauskirjat on avattu
LUETUIMMAT
Koeajossa Škoda Enyaq Coupé RS 80 iV: Ensimmäinen laatuaan
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
Hyundai Santa Fe: Viidennen sukupolven mallistossa täysin uusi ulkonäkö
Audi Q6 e-tron: Audin tähän mennessä edistyksellisin sähköauto saapui Suomeen
Uusi Opel Frontera: Tilava ja hauska SUV on saatavilla myös täyssähköisenä
Koeajossa Renault Arkana E-Tech Full Hybrid 145 E-Tech Engineered: Terävä täyshybridi
Mitsubishi Outlander esiteltiin vuonna 2001: Eurooppaan saapuva uusin Mitsubishi Outlander PHEV viitoittaa mallin neljättä sukupolvea
Kääk! Autoilijoille luvassa radikaali hintayllätys: Lisävarusteet ja osa muista autojen varusteista kuukausimaksullisiksi 1.1. 2025 alkaen
Uusi Opel Grandland SUV: Saatavilla kaikilla sähköistetyillä voimalinjoilla
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN