“Valmistajien on investoitava uusiin teknologioihin täyttääkseen tiukemmat päästöstandardit, mikä todennäköisesti nostaa ajoneuvojen tuotantokustannuksia. Kustannusten nousu mahdollisesti heijastuu myös kuluttajahintoihin. Vaikka tavoitteena on tehdä Euroopasta päästöstandardien johtaja, säännökset voivat myös asettaa haasteita eurooppalaisten valmistajien kilpailukyvylle maailmanlaajuisesti sekä Euroopan sisäisesti. Kilpailu kiristyy, kun valmistajien on sopeuduttava uusiin vaatimuksiin ja samalla säilytettävä kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla”, Atradiuksen maajohtaja Juhani Laitala summaa. Atradius on globaali luottovakuuttamisen, takausvakuuttamisen ja perintäpalveluiden asiantuntija, joka toimii 52 maassa ja jolla on tiedot yli 240 miljoonan yrityksen maksukäyttäytymisestä. Atradius-konsernin vuoden 2022 liikevaihto oli 2,5 miljardia euroa. Atradius kuuluu sekä maailman että Suomen suurimpiin luottovakuuttajiin. Vuonna 1925 perustetun organisaation pääkonttori sijaitsee Madridissa. Atradiuksen pääomistaja on espanjalainen Grupo Catalana Occidente.
Atradius
Luottovakuutusyhtiö Atradius arvioi: EU:n uudet tariffit kasvattavat kauppasodan uhkaa ja sähköautojen hintaa
Luottovakuutusyhtiö Atradius Suomi arvioi, että Euroopan unionin valmistelevat tariffit Kiinassa valmistetuille sähköautoille kasvattavat paitsi sähköautojen hintaa EU-alueella myös kauppasodan mahdollisuutta EU:n ja Kiinan välillä.
Euroopan unioni ajaa Kiinassa valmistetuille sähköisille ajoneuvoille uusia tariffeja, jotka saattavat astua voimaan lokakuussa, mikäli kaikki jäsenmaat ovat hyväksyneet päätöksen. Uudet tariffit tulisivat nykyisen 10 prosentin tuontitullimaksun päälle.
Muutoksen taustalla on halu suojella eurooppalaista autoteollisuutta, joka on kärsinyt inflaatiosta ja kustannuksista.
Kiinalaiset sähköautot ovat pystyneet erottumaan länsimaisista kilpailijoistaan etenkin edullisilla hinnoillaan.
Atradius Suomi arvioi, että uudet tullimaksut ajavat EU:ta ja Kiinaa kohti kauppasotaa. Uusien tariffien myötä sähköautot kallistuisivat niin Suomessa kuin muuallakin EU:ssa.
“Kiinan ja EU:n nokittelun kärjistyminen on osa EU:n laajempaa strategiaa suojella teollisuuttaan epäoikeudenmukaiselta kilpailulta. Tilanne on jännittynyt, ja vaikka täysimittaista kauppasotaa ei ole vielä syttynyt, dynamiikka viittaa siihen, että kauppasota voi olla todellisuutta, jos molemmat osapuolet jatkavat vastatoimien asettamista”, sanoo Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala.
Toistaiseksi kiinalaiset valmistajat maksavat erikokoisia rangaistustulleja, joiden suuruus määräytyy yritysten EU-yhteistyön laajuuden mukaan.
Merkittävimmistä kiinalaistoimijoista BYD ja Geely maksavat vajaan 20 prosentin tullimaksua, mutta esimerkiksi SAIC maksaa 36,3 prosentin tullimaksua.
Osa länsimaisista brändeistä valmistetaan Kiinassa
Hintojen korotus ei osuisi pelkästään kiinalaisiin brändeihin, sillä osa länsimaisista brändeistä, kuten Volvo, Polestar ja Cupra, valmistetaan Kiinassa.
Atradiuksen mukaan Kiinan odotetaan vastaavan uusiin rangaistustulleihin. Jos Kiina asettaa korkeampia tulleja eurooppalaisille autoille, tämä voisi vaikuttaa merkittävästi eurooppalaisten autonvalmistajien pääsyyn Kiinan markkinoille.
Kiina on tärkeä markkina monille eurooppalaisille autonvalmistajille, kuten Volkswagenille, BMW:lle ja Mercedes-Benzille.
Kauppasota voisi johtaa kaikkien sähköautojen hintojen nousuun EU-alueella, sillä länsimaiset autonvalmistajat ovat usein riippuvaisia Kiinassa valmistetuista osista.
Huomioitavaa on myös se, että EU:n ensi vuodelle asettamat päästörajoitukset saattavat automaattisesti nostaa sähköautojen valmistuskustannuksia.
“Valmistajien on investoitava uusiin teknologioihin täyttääkseen tiukemmat päästöstandardit, mikä todennäköisesti nostaa ajoneuvojen tuotantokustannuksia. Kustannusten nousu mahdollisesti heijastuu myös kuluttajahintoihin. Vaikka tavoitteena on tehdä Euroopasta päästöstandardien johtaja, säännökset voivat myös asettaa haasteita eurooppalaisten valmistajien kilpailukyvylle maailmanlaajuisesti sekä Euroopan sisäisesti. Kilpailu kiristyy, kun valmistajien on sopeuduttava uusiin vaatimuksiin ja samalla säilytettävä kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla”, Laitala summaa.
Atradius-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Luottovakuutusyhtiö Atradius arvioi: EU:n uudet tariffit kasvattavat kauppasodan uhkaa ja sähköautojen hintaa
Auto Bild 12/2024 on kaupoissa
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Dacia Duster: Erittäin maastokelpoisen katumaasturin nelivetoversiossa on 217 mm maavaraa
Peugeot 5008 ja Peugeot 3008: Katumaasturi-uutuudet esittelyssä
Vetyautoilu edistyy: BMW ilmoittaa lanseeraavansa ensimmäisen vetyauton sarjatuotantoon vuonna 2028
Täyssähköinen Kia EV3 -katumaasturi lanseerattiin Suomessa – samaa tyyliä kuin isossa Kia EV9:ssä
Cupra Terramar: Brändin uusi, urheilullinen SUV on saatavana kolmella voimansiirtovaihtoehdolla
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Lexus: Etuvetoinen RZ 300e sekä korotetulla jousituksella varustettu NX Overtrail lanseerattiin
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
Koeajossa Mitsubishi ASX 1.3 MHEV Intense AT: Salaneuvos
Koeajossa Toyota Corolla Touring Sports 2.0 Hybrid GR Sport: Taloudellista suorituskykyä
Koeajossa Mercedes-Benz A 250 e A AMG Line: Hinnakas kasvojenkohotus
Koeajossa Peugeot 408 GT PureTech 130: Ässäkortti
Koeajossa Toyota Yaris Cross Hybrid 130 Premiere Edition: Runsaampi varustelu ja nyt saatavilla myös 130 hv täyshybridivoimalinja
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Suomen ensiesittelyssä
Bang & Olufsenin uusi Beoplay H100
Sonus faber & Lamborghini
Totem KIN ONE
Ullakkokoti Helsingin kattojen yllä on kotipesä korkeuksissa
Cambridge Audio Evo One
Kaiuttimia jousisoitinvalmistajalta
Ihana tulevaisuus värikkäänä töölöläismummona
18 wattia kuulokevahvistimesta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Luottovakuutusyhtiö Atradius arvioi: EU:n uudet tariffit kasvattavat kauppasodan uhkaa ja sähköautojen hintaa
Auto Bild 12/2024 on kaupoissa
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Dacia Duster: Erittäin maastokelpoisen katumaasturin nelivetoversiossa on 217 mm maavaraa
Peugeot 5008 ja Peugeot 3008: Katumaasturi-uutuudet esittelyssä
KOEAJOT
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Luottovakuutusyhtiö Atradius arvioi: EU:n uudet tariffit kasvattavat kauppasodan uhkaa ja sähköautojen hintaa
Dacia Duster: Erittäin maastokelpoisen katumaasturin nelivetoversiossa on 217 mm maavaraa
Peugeot 5008 ja Peugeot 3008: Katumaasturi-uutuudet esittelyssä
Vetyautoilu edistyy: BMW ilmoittaa lanseeraavansa ensimmäisen vetyauton sarjatuotantoon vuonna 2028
Täyssähköinen Kia EV3 -katumaasturi lanseerattiin Suomessa – samaa tyyliä kuin isossa Kia EV9:ssä
Cupra Terramar: Brändin uusi, urheilullinen SUV on saatavana kolmella voimansiirtovaihtoehdolla
Lexus: Etuvetoinen RZ 300e sekä korotetulla jousituksella varustettu NX Overtrail lanseerattiin
Nissan X-Trail N-Trek: Uusi varustetaso on saatavilla e-4ORCE:lla, Nissanin sähköistetyllä nelivetoteknologialla
Hyundai: Esitteli Suomessa uuden Santa Fen - sekä lisäksi facelift-mallistot Tucsonista ja Bayon Crossista
VW ID.3 GTX Performance: Urheilullisin täyssähköinen Volkswagen tähän mennessä
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Toyota RAV4: Uusi Anniversary Edition -mallisto lanseerattiin
Skoda Kodiaq ja Superb saivat uudet mallistot – Octavia koki faceliftin
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Volkswagen Transporter T7: Täysin uuden mallin myynti alkaa Suomessa
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Hyundai: Esitteli Suomessa uuden Santa Fen - sekä lisäksi facelift-mallistot Tucsonista ja Bayon Crossista
VW ID.3 GTX Performance: Urheilullisin täyssähköinen Volkswagen tähän mennessä
Täyssähköinen Kia EV3 -katumaasturi lanseerattiin Suomessa – samaa tyyliä kuin isossa Kia EV9:ssä
Toyota: Suomessa jo 60 vuotta

YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI
Rahan säästäminen vertailemalla eri lainavaihtoehtoja
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI